Kohtaaminen Kirjoittanut: *pelottava kokemus* 8.8.2005 klo 14.53 Olin mieheni kanssa vuonna 1990 loppu kesästä marjastamassa Rautavaaran Tiilikan kansallispuiston alueella. Iltapäivällä mieheni sanoi lähtevänsä katsomaan muutaman kilometrin päässä olevalle suolle olisiko siellä lakkoja, minä jäin poimimaan mustikoita. Metsässä kulkiessani ja mustikoita poimiessani minulle tuli aina välillä tunne, että joku katselee minua. Vilkaisin aina silloin tällöin taakseni ja ympärilleni mutten nähnyt mitään tai ketään. Tunne voimistui jonkin ajan kuluttua ja ryhdyin tarkkailemaan maastoa samalla mustikoita poimien. Tunne oli niin voimakas että päätin soittaa miehelleni matkapuhelimella, kenttää ei kuitenkaan ollut ollenkaan ja kännykkäni ei toiminut muutenkaan niin kuin sen olisi pitänyt toimia, se näytti olevan aivan sekaisin. En saanut soitettua vaikka yritin monta kertaa. Sitten näin sen. Jonkin matkan päässä minusta ison männyn takaa kurkki joku, tai oikeastaan jokin. Ensin en saanut kunnolla selvää mikä se oli ja luulin sitä eläimeksi, kunnes se tuli kokonaan näkyviin puun takaa. Outo olento jolla oli suhteettoman suuri pää ja pitkät kädet katseli minua pitäen toisella kädellä puusta kiinni. Olento oli sinertävänhramaa ja sillä oli sysimustat silmät ja todella pitkät sormet. Pelästyin aivan kamalasti ja lähdin perääntymään kauhun vallassa, käännyin lähteäkseni juoksemaan pakoon kun näin toisenkin, samanlaisen olennon seisovan vain noin parinkymmenen metrin päässä minusta. Jähmetyin kauhusta kun huomasin että olentoja olikin viisi, kaikki ympärilläni tasaisin välimatkoin. Ne vain tuijottivat minua eivätkä päästäneet ääntäkään, kunnes yhtäkkiä ne kääntyivät samaan suuntaan ja aivan kuin kuuntelivat jotain. Sitten ne lähtivät juoksemaan niin luonnottoman nopeasti pois että minulta pääsi tahtomattani huuto. Olennot hävisivät metsään, tärisin ja vapisin pelosta enkä uskaltanut hievahtaakaan, katselin vain herkeämättä ympärilleni näkyykö olentoja missään. Havahduin kun metsästä alkoi kuulua oksien katkeilun aiheuttamaa naksahtelua ja ryskettä, olin varma että olennot palaavat, mutta se olikin mieheni joka palasi tyhjin sanokin lakkasuolta. Mieheni varmaan näki kauhuntäyteiset kasvoni kun kysyi: "Mikä sinulla on? Satutitko jotain vai mikä on?". Kerroin tapauksesta miehelleni kun olimme ajamassa jo kotiinpäin, mieheni uskoi minua koska oli itse nähnyt miten peloissani olin kun hän palasi suolta minua hakemaan. Tapaus vaivasi minua monta vuotta, näin painajaisia ja koin unettomia öitä sen takia. Sittemmin aika on himmentänyt hivenen tuon päivän muistoja, mutta siitä huolimatta kuljen metsissä aina ystävän tai parin kanssa. Yksin en metsiin enää jää sekunniksikaan.