Möhis me! Kokemus Sun Sep 12, 2004 13:23 195.10.181.161 Tämä tapahtui n. kk sitten. Olin kavereitteni kanssa meillä ja ajattelimme pitää pienen "henki-istunnon". Istuiomme nelistään rinkiin ja ympärillemme pistimme tuoksu kynttilöitä ja tuoksu tikkuja. Pistimme tuikut pentagrammin muotoon. Otimme toisiamme käsistä ja sanoimme: Kutsumme henkeä. No, yht äkkiä ympärillämme olevat kynttilät sammuivat. Tunsimme kylmän väreilyn ympärillämme. Vain pentagrammin tuikut paloivat. Anna (huom! nimet muutettu) huomasi keittiöstä tulevan hahmon. Hahmo oli aikuisen miehen kokoinen, ehkä hieman isompikin. Anna rupesi kiljumaan ja hän säikytti meidätkin totaallisesti. Haamu vain lähestyi. pian me muutkin huomasimme sen. Sillä ei ollut silmiä eikä mitään muutakaan kasvoilla. Sillä oli musta kaapu päällä. Kirsi mumisi hiljaa Isä Meidän- rukouksen, yhdyimme kaikki mukaan. Samassa hahmo/henki haihtui hiljalleen. Ikkuna avautui ja hahmo haihtui pois ikkunan kautta, kuin tuulen mukana pois. Anna, joka siis näki ensimmäisenä hahmon on nyt poissa. Hän kuoli pian tapahtuman jälkeen. Kaikki me muut olemme nähneet näkyjä. Emme ole sen jälkeen enää olleet yhteydessä henkimaailman kanssa. Te pidätte tätä varmaan ihan puppuna, mutta se on täyttä totta. Me kaikki muut kolme olemme sentään vielä hengissä. Kiitos Kirsin!. Uskokaa tai älkää.