Outoja kokemuksia minullakin Kirjoittanut: *en ymmärä* 5.5.2005 klo 01.13 Miun kohdalleni on sattunut kaksi outoa juttua.Ensimmäinen sattui joskus 80-luvun alussa.Naapurinpojat olivat saaneet luvan tulla meille yöksi ja lähdimme kävelemään meille noin puolen kilometrin päähän.Kuljettuamme noin sata metriä paikkaan jossa tie kaartuu oikealle,näimme noin 50 metrin päässä hahmon.En enää osaa kuvailla sitä tarkasti mutta ensin se ei varmaan havainnut meitä selkänsä takaa.Noin 10 metriä kuljettuamme se käännähti meihin päin ja siinä samassa pinkaisi metsään häviten näkyvistä. Emme erottaneet kasvoja. Alue oli silloin harvaa männikköä ja näkyvyyttä joka suuntaa satoja metrejä.Aioimme lähteä ensin perään mutta koska joku tv-ohjelma oli alkamassa, jatkoimme matkaa.Olemme puhuneet asiasta vuosien varrella pääsemättä selvyyteen.Sen verran olen kuullut juttua että saman metsän laitaa olisi joku kulkenut lampun kanssa syysöinä ja lamppu sammunut samassa paikassa aina.Tämä lamppujuttu on siis tapahtunut useita kertoja ja lumessa ei ole ollut mitään jälkiä. Toinen juttu tapahtui Leppävirran aol:n asuntolassa.Tulin yksi kotiin.Toinen kämppiksistä oli lähtenyt kotiinsa s-järvelle ja toinen mennyt lentisharkkoihin.Menin suihkuun ja kuivatessani itseäni tunsi oven alta vetävän, siis viiman tunteen.Arvelin kämppiksen tulleen kotiin ja huusin moit.Tullessani keitiöön ketään ei näkynyt.Muutaman minuutin kuluttua kämppis tuli ja kysyi kuka täältä lähti huppu päässä kävelemään kartanolle päin.Johon minä että yksinhän mä täällä oon ollu.Ovet olivat aina lukossa niinkuin tälläkin kertaa.Jälkeenpäin on muutaman kerran mietityttänyt että mitä olisi voinut tapahtua.Mitään järjellistä selitystä tälle en oo keksinyt.En oo kaheli enkä myöskään oo koskaan vetäny mitään mömmöjä.Itse oon suhtautunut kaikkeen y-luonnolliseen hymähdellen mutta nää kaksi juttua menee yli hilseen.Jos jollakulla jotain samantyylisiä vakavasti otettavia juttuja niin tänne vaan.Mitään vittuiluviestejä en kaipaa.