Pelottaa! Kirjoittanut: *Tosijuttu* 6.1.2006 klo 03.05 Tämä ei ole sitten mikään provo tai muukaan!!! Joulukuussa, taisi olla 25 päivä, sattui jotain tosi outoa. Ja vielä oudompaa on, etten muista mitään tapahtuneesta. No, seuraavina päivinä alkoikin tapahtua. Yöllä heräsin tuijotukseen, ei ketään missään. Seuraavana yönä juoksin kovasti jotain karkuun ja heräsin makuuhuoneeni ovella. Tämän jälkeen en meinannut unta saada, vaikken edes muistanut, mitä olin karkuun juossut. Vielä myöhemmin. Tulin katsomaan omaan huoneeseeni. Kuulin ihme natinaa ja kolinaa. Huomasin, että sänkyni kolisi ja natisi ihan itsestään. Samana iltana olin alkamassa nukkumaan. Yhtäkkiä huomasin, kuinka ns. "toimistotuolini" kääntyi itsestään minua kohti. Aivankuin joku olisi katsellut minua. Tämä tilanne toistuu melkein aina, kun menen makaamaan sänkyyn. Tänä yönä, kuulin ovelta koputuksen. Ei ketään. Siis oman huoneeni ovelta, en ulko-ovelta. Tämä toistui kaksi kertaa kolmen tunnin sisällä. Vähän myöhemmin kuuntelin kovaa musiikkia kuulokkeillani. Yhtäkkiä kuulin jonkun tosi ison äänen. En tiedä, että millainen ääni oli. Tiedän vain kuulleeni jotakin. Aivan kuin joku olisi kutsunut minua tai jotain... Noin tunti sitten olin tässä koneella. Huomasin sivusilmällä, kuinka varjo lensi ikkunan edestä. Asun siis 2-kerroksessa. Ja kerrostalossa. Varjon aiheuttaja ei voinut olla esim. puu. Kaikenlisäksi se varjo himmensi kattolampun sekunnin murto-osaksi. Nyt olen pari kertaa sivusilmällä huomannut nopeasti liikkuvan mustan hahmon. En tiedä, että mikä se oli, mutta joku täällä liikkui. Ja se siis katosi samantien. Tämä on oikeasti pelottavaa. Juuri vähä aika sitten huoneen läpi meni kylmä viima, vaikka ikkunat ei edes ole auki. Nyt tärisen kylmästä... ja pelosta. Haluaisin jotain selitystä tähän. Nyt on sitten turha kenenkään skeptikko-tohtorin tulla tähän selittelemään mistään kohtauksesta ym. sairaudesta. (joskus on niin käynyt). Sen verran mä vaistoan, että jotain yliluonnollista tähän liittyy. Olen siitä aivan varma. Kyllä ihminen vaistoaa jopa sellaisen "henkilön" läsnäolon, jota ei edes näy. Tässä tällainen tarina. Toivoisin, että jotkut OIKEASTI KUMMITTELUUN USKOVAT ym. vastaisivat tähän. Selityksiä otetaan vastaan.