Pinnanalainen Kirjoittanut: *Kalan jahtaaja* 26.8.2005 klo 20.47 Tapahtui viitisen vuotta sitten aikuiselle miehelle, joka ei jaksa uskoa oikein mihinkään. Kesäilta, sitä aikaa ennen Juhannusta kun aurinko ei täällä etelässäkään tunnu laskevan oikein koskaan. Oiva aika lähteä kaislikkohaukea jahtaamaan. Vene on pieni soutuvene ja järvi on pienehkö järvi johon laskee ja josta lähtee joki. Aurinkoinen päivä vaihtuu sateiseen iltaan, mutta kuitenkaan ei tuule. Kaikki elementit kohdallaan kunnon saaliskalojen nappaamiseksi. Päätös lähteä kalaan on sen verran spontaani, etten rupea kenellekään soittelemaan, vaan päätän lähteä itsekseni. Vaimo ja lapsetkin nukkumaan menossa. Eipä siellä järvellä luonnon rauhassa välttämättä kenenkään seuraa kaipaakaan. Soutelen tutuille tärppipaikoille, viskaan vieheen veteen ja heti nappaa: kunnon nykäisyt kertovat, että siiman päässä on kunnon hauki. Kymppikiloista ei tästä järvestä ole kukaan saanut, mutta kahdeksankiloisen olen itsekin väsytellyt. Väsyttelen vastaanhangoittelevaa kalaa veneeseen päin, mutta yllättäen nykiminen lakkaa ja keventyneen siiman perässä tulee veneeseen vain viehe. Karkasi mokoma. Jatkan heittelyä. Jälleen nappaa, jälleen kelaan, jälleen tuntuu, että kala karkaa ennen kuin ehdin sitä edes näkemään. Harmittelen, vaihdan paikkaa, vaihdan viehettä ja sama jatkuu vielä moneen otteeseen: tuntuu kuin isokin hauki kiskoisi siimaa, mutta aina karkaavat. Tutkin vieheet ja koukut: terässä ovat. Ei pitäisi hauen helpolla tuosta irrota. Jälleen kunnon otti, hetki väsyttelyä... ja raks. Mutkalle taipunut vapa ponnahtaa suoraksi. Ei voinut siima katketa! Punottu siima, vetokykyä 12 kiloa, tänä keväänä ostettu. Kelaan siimanlopun takaisin ja totean, että ei katkennut siima, katkesi peruke. Teräsvaijeriperuke on kärsinyt nolon lopun ja luovuttanut vieheen puoleisesta päästään lenkin. Ei helkkari. Huono peruke tai sitten viehe tarttui katiskaan tai uppotukkiin... mutta silloin se ei olisi antanut väsytellä vaan olisi katkennut heti. Reissun saldo on kaksi kadonnutta viehettä, yksi rikkoontunut peruke, kymmenkunta tilannetta, jossa luulen saavani kunnon hauen mutta veneeseen palaa vain tyhjä viehe, kun päätän pysäyttää veneen kohtaan, jossa joki laskee järveen. Lasken ankkurin, joka on vanha viiden kilon painonnostolevy. Vaikka siinä ei ole koukkuja tai mitään, riittää se ihan mainiosti kalasteluankkuriksi tälläiselle pienelle järvelle jossa ei virtauksiakaan liiemmin ole. Aikani turhaan heiteltyäni päätän jatkaa matkaa seuraavaan kaislikkoon. Ryhdyn nostamaan ankkuria, mutta vaikka kuinka kiskon, en saa ankkuria liikahtamaankaan. Koskaan aiemmin ei ole vastaavaa sattunut: vaikka ankkuri uppoaisi mutapohjaan, niin kyllä se sieltä silti nousee, nyt ankkuri ei hievahdakaan. Ajattelen, että ankkuri on kiilautunut kivien väliin ja soudan vetosuunnasta vastapäivään, kunnes ankkuriköysi kiristyy. Jälleen kiskomaan, jälleen sama tulos: vaikka kiskon (satakiloinen voimailuakin harrastanut mies) niin lujaa, että veneen laita alkaa hörpätä vettä, en saa ankkuria nousemaan. Nytkytän ankkuriköyttä eestaas, oikealle ja vasemmalle, eteen ja taakse. Soudan venettä ympäriinsä. Ei auta. Lopulta palaa kärsivällisen miehen pinna ja päätän leikata ankkuriköyden poikki puukolla jota olen käyttänyt kalojen perkaamiseen. Rivakka ote ankkuriköydestä joka edelleen on jumissa ja yht'äkkiä olen lentää laidan yli kun ankkuri lähtee nousemaan kevyesti kuin ei olisi missään kiinni ollutkaan. Aivan kuin joku olisi pitänyt köydestä tai ankkurista kiinni ja päästänyt äkillisesti irti. Ihmeissäni nostan ankkurin ylös ja totean, että mukana ei tule vesikasvillisuutta eikä edes mutaa merkkinä siitä, että ankkuri olisi ollut kasveissa tai mutapohjassa jumissa. Samassa tuntuu tömähdys, kuin jokin osuisi veneen pohjaan, ja vene lähtee liikkeelle. Tilannetta äimistellesäni vene kulkee parisenkymmentä metriä vastavirtaan, sitten liike lakkaa ja vene alkaa taas lipua virran mukana järvelle päin. Tässä vaiheessa sai kokenut kalamies, nelikymppinen, järjellä asiat ajatteleva perheenisä jalat alleen, tai oikeammin airot alleen: vauhdilla soudin kotilaituriin. Unta sai odotella pari tuntia, kun pohti, että koko tapahtumasarja vaikutti siltä että jokin veden alla kiskoi siimaa, piteli ankkuria ja lopuksi vielä heivasi venettä. Pakko myöntää, että jonkin aikaa tuon tapahtuman jälkeen arastelin kalaan lähtöä.